sunnuntai 17. syyskuuta 2017

RoPS kaatui kotonaan selvin numeroin

Joel Meron viimeistelemä avausosuma menossa verkon perukoille.
Rovaniemen Palloseuran mollivoittoiset otteet Veikkausligassa saivat jatkoa lauantaina, kun joukkue hävisi lievästä hallinnastaan huolimatta seinäjokelaiselle SJK:lle peräti 0-3 (0-1). Ottelua Rovaniemen keskuskentällä oli seuraamassa 1412 maksanutta katsojaa, jotka todistivat lähietäisyydeltä kotijoukkueen maalinteon vaikeutta. Tappion myötä kotijoukkue jatkaa sarjassa yhdeksännellä sijallaan, kun taas SJK nousi voiton myötä kamppailemaan mitalisijoista.

RoPS lähti otteluun hieman muuttuneella kokoonpanolla sitten tappiollisen Tampereen vierailun. Aloitukseen olivat nousseet loukkaantumisista kärsineet Leo Väisänen sekä Lassi Järvenpää. Kärjessä ottelun aloitti Simo Roiha, joten tällä kertaa Sakari Tukiainen löytyi ns. penkkivahvuudesta. Poissa ottelusta olivat pelikieltoinen Ivan Tatomirovic ja jo pidempään sivussa ollut Cem Felek. Ensi viikon Suomen Cupin finaaliin jo valmistautuva SJK matkusti pohjoiseen vahvalla kokoonpanolla, vaikka pelivahvuudesta puuttuivatkin mm. Dani Hatakka, Mehmet Hetemaj, Matti Klinga sekä Marc Vales.

Stavitski pelasi aktiivisesti.
Ottelu alkoi melko tasaisissa merkeissä. RoPS sai ensimmäisen erikoistilanteensa kuudennella peliminuutilla kulman muodossa, josta Nathaniel Will pääsi jatkamaan, mutta hollantilaisen veto meni vieraiden puolustuksen kautta päätyrajan yli. Seuraavan kulman SJK puolusti varmasti ja näin tilanne kuivui kasaan. Kahdeksannella peliminuutilla SJK sai ensimmäisen kulmapotkunsa. Erfan Zenelin oiva kulmapotku löysi maalin edustalta Joel Meron, joka puski voimalla pallon tyhjää haroneen RoPS-vahti Antonio Regueron ohi maalin perukoille. Näin tilanne oli 0-1. Tilanteessa RoPS:n puolustukselle tuli myös selkeä merkkausvirhe, jonka vastustaja hyödynsi pahimmalla mahdollisella tavalla eli maalin muodossa. Maalin jälkeen RoPS alkoi pikkuhiljaa saamaan otetta pelistä SJK:n vetäytyessä ja kytätessä paikkoja vastahyökkäyksiin. Varsinkin kotijoukkueen Timo Stavitski (kuvassa) oli lauantaina hyvällä pelipäällä ja lähes jokainen RoPS:n tilanne rakentui hänen kauttaan kentän oikealta laidalta. 18. minuutilla Lassi Lappalainen laukoi Stavitskin keskityksestä pelivälineen selvästi maalin ohi ja pari minuuttia tämän jälkeen laiturin keskitys tuli aivan maalin eteen, mutta kukaan RoPS-pelaajista ei ylettänyt palloon ja näin SJK-vahti Mihkel Aksalu sai huokaista helpotuksesta. 23. minuutin kohdalla SJK:n laitapuolustaja Timo Tahvaneinen antoi Roihalle rangaistusalueella vauhtia selästä sillä seurauksella, että kärkimies kaatui maahan. Ottelun epävarmasti tuominnut Atte Jussila heilutti tilanteessa kaikkien yllätykseksi kuitenkin keltaista korttia Roihalle filmaamisesta ja antoi tällä lähtösoittoa kyseenalaisille tuomioilleen. Ottelun edetessä RoPS rakenteli hyviä kuvioita vastustajan maalille, mutta joko viimeistely jäi puuttumaan tai sitten keskitykset suuntautuivat liian lähelle Aksalua, joka poimi pallon haltuunsa kerta toisensa jälkeen. 32. minuutilla vieraat pääsivät kulman jälkitilanteesta huippupaikkaan, mutta tämän tilanteen RoPS-vahti pelasti oikea-aikaisella vastaantulollaan. Aivan puoliajan viimeisillä sekunneilla SJK sai vielä vapaapotkun vajaasta 20 metristä. Tilanteessa pallon taakse asteli viimeksi Rovaniemellä verkkoa heilutellut Obed Malolo, mutta tällä kertaa keskikenttämiehen laukaus karkasi selvästi maalin yli. Näin tauolle siirryttiin 0-1 lukemissa.

Lappalainen pallossa, Laaksonen seuraa.
Toinen 45-minuuttinen alkoi kotijoukkueen lievällä hallinnalla, mutta vetopaikoille asti sinipaidat eivät edelleenkään juuri päässeet. 65. minuutilla RoPS sai eteensä lisää mustia pilviä, kun Roiha taklasi vastustajaa hyökkäyspäässä sääntöjen vastaisesti. Tuloksena oli ottelun toinen keltainen kortti ja sitä myötä ulosajo. Tämän RoPS:n valmentaja Juha Malinen reagoi nopeati tilanteeseen vaihtamalla 67. minuutilla kentälle Sakari Tukiaisen, joka korvasi laidalla aktiivisesti pelanneen Lappalaisen (kuvassa). Vaikka kotijoukkue pelasikin vajaalla, piti joukkue palloa vastustajaa enemmän hallussa. 74. minuutilla Eetu Muinonen pelattiin keskeltä puolittain läpi, mutta keskikenttämiehen suora jatko hieman vaikeasta asennosta meni yli Aksalun ja hänen vartioimansa SJK-maalin. Loppua kohden RoPS rakensi hyviä kuvioita, mutta kesken painostuksen seinäjokelaiset iskivät toistamiseen 84. minuutilla vastahyökkäyksen päätteeksi Billy Ionsin toimesta. 90. minuutin kohdalla RoPS teki vielä toisen, lähinnä kosmeettisen vaihdon, kun Pablo Gonzalez tuli kentälle Väisäsen tilalle. Yliajalla nähtiin vielä viimeinen niitti ottelulle, kun vieraiden Ions karkasi Anselmi Nurmelalta keskittäen pelivälineen maalille Jesse Sarajärvelle, joka viimeisteli uransa ensimmäisellä pääsarjaosumalla ottelun loppulukemiksi 0-3 (0-1).

Peli oli kotijoukkueen osalta hyvin kaksijakoinen. Toisaalta pallonhallinta oli sinipaidoilla, mutta maalinteko oli joukkueelle jälleen tuskaa. Vastustaja SJK sen sijaan käytti paikkansa murhaavalla teholla ja kenellekään ei näin jäänyt epäselvyyttä ottelun voittajasta. RoPS:n osalta lukuisat muutokset pelaajaryhmityksessä alkavat eittämättä näkyä, kun kärkeen ei löydy enää Emeka Ezen tasoista kaveria, joka pystyy rakentamaan maalitilanteen käytännöstä tyhjästä ja iskemään tarvittavia maaleja joukkueelle. Myös puolustuspäässä kapea rinki näkyy. Seuraavaan peliin joukkue saa onneksi kuitenkin takaisin lauantaina pelikieltoaan kärsineen Tatomirovicin.

Seuraavan kerran RoPS pelaa ensi viikon sunnuntaina (24.8.), jolloin sinipaidat matkaavat FC Lahden vieraiksi. Ottelu pelataan klo 18.30 alkaen. Ja seuraava kotipeli on vuorossa lauantain 30.9., jolloin keskuskentälle vieraaksi saapuu sarjapaikastaan tiukasti taisteleva JJK.

Palloseurablogin ottelun vakuuttaja: Timo Stavitski - kärkästä pelaamista oikeassa laidassa, oli rakentamassa lähes kaikkia kotijoukkueen tilanteita SJK:n maalille.

Teksti: M.N.
Kuvat: M.L.