torstai 21. toukokuuta 2015

Voittoputkelle päätös

Ville Saxman vauhdissa.
Rovaniemen Palloseuran viiden ottelun voittoputki päättyi keskiviikkoiltana, kun kotijoukkue IFK Mariehamn voitti napapiiriläiset Jani Lyyskin viimeistelemällä maalilla lukemin 1-0 (1-0). Ottelua Wiklöf Holding Arenan epätasaisella pelialustan laidalla oli seuraamassa 1021 silmäparia. 

Ottelun ennakkoasetelmat olivat seuraavat: kotijoukkue MIFK tuli otteluun keskellä loukkaantumissumaa ja RoPS puolestaan pääsarjahistoriansa pisimmässä voittoputkessa. Vierailijat olivat muokanneet kokoonpanoa hieman edelliseen FC Lahtea vastaan pelattuun otteluun verrattuna, sillä Antti Okkosen pelikiellon myötä Juha Pirinen tippui peliryhmittymässä nyt laitapakin paikalle ja ylempänä laidassa aloitti viime pelin maalillaan ratkaissut Vilim Posinkovic. Myös Olli Pöyliö oli tällä kaudella ensimmäistä kertaa avauskokoonpanossa pelaten vatsavaivaisen Mika Mäkitalon sijaan ns. kymppipaikalla. 

Peli alkoi kotijoukkueen kannalta harmillisesti, sillä jo 7. peliminuutilla sinipaidoistakin tuttu Albin Granlund loukkaantui ja joutui tulemaan vaihtoon. Hänet kentällä korvasi Josef Ibrahim. Puoliajan ensimmäisen vaarallisen paikan rakenteli RoPS, kun Moshtagh Yaghoubin vapaapotku tavoitti Abdou Jammehin pään, mutta valitettavasti hänen puskunsa ei löytänyt tietään MIFK-maaliin ja näin peli pysyi maalittomassa tasatilanteessa. Pelin avausmaali näki päivänvalonsa kuitenkin jo 13. minuutilla. Tilanteessa kotijoukkueen Robin Sidin laukaus otti kimmoketta Yaghoubin jalasta ja nousi korkeuksiin aina RoPS-vahti Ricardolle asti. Hän sai pallon osin haltuunsa, mutta tiputti pallon ratkaisevalla hetkellä käsistään ja kotijoukkueen kapteeni Lyyski ehti palloon ensin toimittaen sen verkon perukoille. Näin taululla loistivat lukemat 1-0. Maalin jälkeen ottelun hallinta oli vierailijoilla, mutta onnistumisia ei enää ensimmäisellä puoliajalla nähty ja näin tauolle poistuttiin kotijoukkueen kannattajien riemuksi 1-0 lukemissa.

Mosa oli jälleen joukkueen parhaimmistoa.
Toiselle puoliajalle tuli entistä sisuuntuneempi RoPS halliten pelitapahtumia. Pelinrakentelu heikkokuntoisella kentällä tuotti kuitenkin vaikeuksia ja peli oli paikoin melkoista roiskimista. Esimerkiksi Yaghoubi (kuvassa) pääsi kertaalleen kokeilemaan MIFK-vahti Walter Viitalan torjuntataitoja, mutta tämän vedon maalivahti pystyi vaivoin torjumaan. RoPS:lla oli myös lukuisia kulmia ottelussa, mutta näistäkään joukkue ei pystynyt saamaan mitään mainittavaa aikaan pelissä mukana pyristellyttä MIFK:a vastaan. Näin ottelun tuominnut Jani Laaksonen vihelsi pelin päättyneeksi lukemissa 1-0 (1-0). Voiton myötä MIFK on sarjataulukossa kolmantena ja RoPS edelleen viidentenä, neljä pistettä edellä KuPS:aa, joka on pelannut yhden ottelun napapiiriläisiä vähemmän.

Seuraavan kerran RoPS jatkaa pisteiden metsästystä perjantaina 29.5., jolloin se kohtaa kotikentällään piristymisen merkkejä osoittaneen sarjajumbo Vaasan Palloseuran. Ottelu pelataan Rovaniemen keskuskentällä klo 18.30 alkaen. 

RoPS:n vaihdot ottelussa:

Tomas Hradecky - Simo Roiha (68 min.)
Ville Saxman - Michael Ibiyomi (80 min.)

Teksti ja kuvat: M.N.