lauantai 16. lokakuuta 2021

RoPS tarttui oljenkorteen, Jaro kaatui suurinumeroisesti

Simo Roiha oli mahdoton pideltävä Jaron puolustukselle.
Rovaniemen Palloseura kohtasi lauantaina Ykkösen kamppailussa FF Jaron ainoastaan 292 katsojan edessä Pietarsaaren keskuskentällä. Varsin märissä ja tuulisissa eli ns. työmiehen kelissä pelattu ottelu tarjosi hurjan määrän maaleja ja loppulukemiksi kirjattiinkin peräti 3-6 (0-3) lukemat, joiden ansiosta RoPS:lla on vielä paljon pelissä tulevana viikonloppuna kotikentällään.

Sinipaidat matkasivat Pohjanmaalle joukkueella, josta ns. vakiokasvoista puuttuivat pelikieltoinen Geoffrey Acheampong sekä Vili Saarikoski. Näin avauksessa nähtiin sekä Srdjan Vujaklija että Simo Roiha eli kärkipäästä löytyi nyt tulivoimaa kummankin kärkimiehen aloittaessa ottelun heti alkuvihellyksestä lähtien. Rodrigo Antunes teki myös paluun joukkueeseen, mutta aloitti ottelun vielä vaihtopenkin puolella. Jaro lähti kauden toiseksi viimeiseen otteluunsa hyvässä terveystilanteessa. Sivussa olivat armeijan harmaissa otteleva Aron Bjonbäck sekä Juuso Aalto. Sen sijaan kentällä lauantaina viilettivät mm. Johan Brunell, Patrick Byskata, Joni Remesaho ja Jeremiah Streng.

Tästä kulmatilanteesta syntyi ottelun avausmaali.
Ottelu alkoi sinipaitojen hyvällä pelillä. Mikko Mannila oli selkeästi saanut tsempattua joukkueen peliin, sillä näin aktiivista peliä RoPS:lta ei ole vieraskentillä kovinkaan usein nähty. Vieraat saivatkin heti alussa peräperään kaksi kulmapotkutilannetta ja jälkimmäisestä nähtiin ottelun avausmaali. Nino Roffelsenin antama kulmapotku kiertyi oikealta maalille ja ensimmäisenä päineen välissä oli Luka Kuittinen. Topparin pusku suuntautui kohti Srdjan Vujaklijaa, joka ei kuitenkaan osunut kunnolla palloon. Tämän jälkeen kärppänä paikalla oli Simo Roiha, joka laukoi pelivälineen varmasti verkon perukoille ja tilanne oli 0-1! Kymmenennellä peliminuutilla Roiha oli lähellä tuplata ottelun maalimääränsä, mutta hänen kuudentoista rajan kulmalta lähtenyt sijoituksensa kiersi hieman takakulman ohi. 20. peliminuutilla puolestaan Roffelsenin antama kulmuri tavoitti jälleen Kuittisen, mutta topparin jatko meni aavistuksen oikealta maalin ohi.

25. minuutilla Kuittisen vapaapotku omalta kenttäpuoliskolta tavoitti Roihan, joka jatkoi ensimmäisellä kosketuksella pallon Vujaklijalle. Serbi kääntyi oivasti ja syötti hyvin tilanteen haistaneelle Roihalle, joka viimeisteli tyylikkäästi 0-2 lukemat taululle. 28. minuutilla Vertti Hänninen näytti syöttöosaamistaan vapauttamalla Otto Kemppaisen nousuun oikeaa laitaa pitkin. Laitalinkki kirmasi karkuun Guillermo Sotelolta ja ohitti varmasti laukauksellaan Jaro-vahti Thomas Olsenin ja näin tilanne oli jo 0-3! 39. minuutilla puolestaan Vujaklija pääsi laukomaan hyvästä paikasta, mutta tämän Olsen onnistui torjumaan. Ensimmäisen puoliajan lopussa Jaro sai aikaan pari puolittaista tilannetta, mutta nämä RoPS puolusti hyvin. Näin tauolle siirryttiin riemastuttavissa 0-3 lukemissa.

RoPS juhlii Srdjan Vujaklijan 1-4 osumaa.
Toinen 45-minuuttinen alkoi kotijoukkueen aktiivisella pelillä. Maalipaikoille punapaidat eivät kovin helpolla kuitenkaan päässeet kiitos antaumuksella pelanneiden vieraiden sekä osin varsin haasteellisten olosuhteiden. 66. minuutilla kuin varkain Sotelo pääsi noin kymmenestä metristä kaventamaan ja tilanne kaventui lukemiin 1-3. Tästä sinipaidat eivät hätkähtäneet, sillä jo kolmen minuutin päästä maaliverkot soivat kotijoukkueen päässä. Tilanteessa pallo kulki Hännisen kautta Roihalle, joka päätyrajan tuntumasta keskitti takatolpalle Vujaklijalle ja näistä paikoista serbi ei epäonnistu, vaan hän puski pallon ohi Olsenin ja tilanne oli jo 1-4! 81. minuutilla tinkimättömästi töitä tehnyt Roiha prässäsi väsyneitä kotijoukkueen Samuel Uusitaloa ja Brunellia sillä seurauksella, että pallo karkasi heiltä täysin ja aiemmin kentälle tullut Didis Lutumba-Pitah pääsi ohjaamaan pelivälineen verkon perukoille kauden ensimmäisellä osumallaan. Tilanne ottelussa oli peräti 1-5! 

Kun peli oli jo 84. minuutilla, tuli RoPS-puolustaja Joona Lahdenmäen katko suoraan Tyler Reidin ulottuville ja britin painava laukaus meni vastustamattomasti ohi Miikka Mujusen RoPS-maalin vasempaan alakulmaan. Näin tilanne muuttui lukemiin 2-5. Ja jos joku luuli, että nyt oli nähty ottelun kaikki maalit, niin hän erehtyi pahemman kerran. 90. minuutilla Roffelsenin syöttö ylös tavoitti Roihan, jolta pallo tuli hieman aiemmin kentälle kirmanneelle Veka Pyynylle. Laitahyökkääjä jatkoi pallon nopeasti takaisin Roihalle ja Super-Simolla oli helppo työ viimeistelä ottelun 2-6 osuma, joka samalla oli hänelle iltapäivän kolmas täysosuma! Ja vielä 92. minuutilla Remesaho jallitti kentän toisessa päässä täysin Antunesia sillä seurauksella, että portugalilaisen oli kaadettava hänet rangaistusalueella sääntöjen vastaisesti. Näin pallo vietiin yhdeksään metriin, josta Sotelo viimeisteli varmasti 3-6 kavennuksen, joka samalla jäi ottelun viimeiseksi tapahtumaksi. Heti maalin jälkeen ottelun tuominnut Simai Peiman vihelsi pelin päättyneeksi ja sinipaitojen voitonjuhlat saivat alkaa.

Lauantain kamppailussa nähtiin lähes parasta mahdollista RoPS:a. Joukkue liikkui, prässäsi ja ennen kaikkea viimeisteli kiitettävän arvosanan arvoisesti. Varsinkin Simo Roiha näytti miten kauden ratkaisuhetkillä peliin pitää tulla. Roiha teki vastustajan pelinavaamisen varsin vaikeaksi ja siihen päälle iski upean hattutempun eli täyden kympin suoritus häneltä. Ja samalla Roihan kauden maalimäärä nousi jo 12 osumaan. Koko joukkue pelasi Pietarsaaren keskuskentällä huippuottelun kauheasta säästä huolimatta ja tämän ansiosta RoPS pääsee viikon päästä lauantaina pelaamaan kotikentällään TPS:a vastaan nousukarsintapaikasta. Voitolla RoPS jatkaa liigakarsintaan, muut tulokset riittävät turkulaisille. Jos sinipaidat jatkavat samalla draivilla tulevan viikon ottelussakin, on vain taivas joukkueen rajana. Ja tämä joukkue ei selvästikään luovuta, vaikka aiemmat ylemmän jatkasarjan ottelut ovat penkin alle menneetkin. Se kuvastaa vahvaa joukkuehenkeä ja uskoa omaan tekemiseen. RoPS tarvitsee myös kotikatsomon tuen kauden huipentuman lähestyessä eli tulevana lauantaina kaikki keskuskentälle kannustamaan sinipaidat voittoon!

RoPS:n vaihdot ottelussa:

  • 75. min Luka Kuittinen & Srdjan Vujaklija - Rodrigo Antunes & Didis Lutumba-Pitah
  • 85. min Vertti Hänninen - Eerik Kantola
  • 89. min Mohammed Adams & Tuomas Kaukua - Veka Pyyny & Miska Ylitolva

Seuraavan kerran RoPS pelaa lauantaina 23.10., jolloin Rovaniemen keskuskentälle vieraaksi saapuu TPS Turusta. Ottelu pelataan jo klo 15.00 alkaen ja silloin pelataan ylemmän jatkosarjan toisesta sijasta, mikä oikeuttaa nousukarsintapaikkaan. Tsemppiä peliin siniset, näytetään silloin kotikatsomollekin mistä tämä joukkue on todella tehty. C'mon RoPS!

Teksti: M.N.

Kuvat: Ruutu