torstai 13. huhtikuuta 2017

RoPS jäi liiga-avauksessa Interin jalkoihin

RoPS:n pelaajien ilmeet olivat keskiviikkoiltana vakavia.
Rovaniemen Palloseuran taival Veikkausliigassa sai kivisen startin, sillä kotijoukkue FC Inter latoi keskiviikkoiltana Veritas Stadionilla 2768 katsojan edessä tylyt 6-2 (4-0) lukemat tulostaululle. Ottelun voittajasta ei ollut epäselvyyttä missään vaiheessa, sillä Inter oli aina askeleen edellä vieraitaan. Maalijuhlia johti Njazi Kuqi, joka iski kamppailussa puhtaan hattutempun.

RoPS tuli otteluun uudistetulla joukkueellaan, josta puuttui ainoastaan loukkaantumisen takia syksyyn saakka sivussa oleva Aapo Heikkilä. Kotijoukkueen vahvuudesta puuttuivat Lucas Garcia, Arttu Hoskonen, Petros Kanakoudis, Kalle Kauppi sekä Kosta Manev. Poissaoloista huolimatta FC Inter sai jalkeille erittäin kokeneen ja nimivahvan ryhmän Kuqin, Julien Faubertin ja Timo Furuholmin johdolla. Myös RoPS:lle tuttu Mika Mäkitalo esiintyi joukkueensa avauskokoonpanossa.

Ottelu alkoi kotijoukkueen hallinnalla ja RoPS:n kytätessä nopeita vastaiskuja. Jo neljännellä peliminuutilla Guy Gnabouyou pääsi hyvään paikkaan, mutta tämän tilanteen vieraat saivat puolustettua kulmaksi. Kahdeksannella peliminuutilla RoPS sai vapaapotkun kentän oikealta puoliskolta noin 25 metristä. David Addyn hyvä kierteinen vapari löysi takakulmalta laitapakkina pelin aloittaneen Ivan Tatomirovicin, jonka pusku suuntautui kuitenkin hieman maalin ohi. Tämän jälkeen peli alkoi kääntyä yhä vahvemmin kotijoukkueelle. 15. peliminuutilla Philip Njoku syötti nousun päätteeksi vasemmalta maalin eteen ja Alan Henrique jatkoi rinnallaan pelivälineen ohi RoPS-vahti Antonio Regueron ja toppari Leo Väisäsen. Viisi minuuttia tästä ja Mäkitalo rokotti entistä seuraansa tyylikkäällä puskumaalilla. Oivan syötön maaliin tarjoili Furuholm. Tilanteessa RoPS:n vasen pakki David Addy saa miettiä omaa sijoittumistaan ja pelaamistaan, sillä maalitilanne syntyi vahvasti hänen avustuksellaan. 3-0 maali nähtiin 39. minuutilla Kuqin toimesta. Esityön maaliin teki jälleen Furuholm. Tässä maalissa puolestaan vieraiden Juuso Hämäläinen odotti vapaapotkua kotijoukkueella, mutta pelin jatkuessa hänen puolustustyöskentelynsä härkämäistä Kuqia vastaan jäi lähinnä sivusta seuraajaan rooliin. Vielä 45. minuutilla Kuqi iski taululle 4-0 lukemat tilanteessa, joka syntyi Hämäläisen huonon keskialueen poikkisyötön ja Sani Kaitan lähes koomisen näköisen pallontavoittelun jälkeen. Gnabouyou tarjoili tilanteessa pallon Kuqille, joka sijoitti pelivälineen varmasti takakulmaan ohi Regueron. Näin tauolle mentiin murskalukemissa 4-0.

Stavitski avasi RoPS:n maalihanat.
Tauolla RoPS suoritti kaksi pelaajavaihtoa. Lassi Järvenpää korvasi vasempana laitapakkina aloittaneen Addyn ja Eetu Muinonen varjojen mailla esiintyneen Kaitan. Puolustuksessa Tatomirovic siirtyi keskelle ja Leo Väisänen oikeaan laitaan. Muutokset eivät heti pelissä näkyneet, sillä FC Inter jatkoi tuhojaan. Mäkitalo laukoi 47. minuutilla pelivälineen ylärimaan ja jatkopallossa päineen oli ensimmäisenä välissä Kuqi, joka puski taululle jo 5-0 lukemat. Samalla varmistui kärkimiehen puhdas hattutemppu! Tämän jälkeen kotijoukkueen prässi hieman hellitti ja RoPS sai pidettyä palloa useamman syötön verran hallussaan. Kuin yllättäen 58. minuutilla pääsi RoPS:n nuori laituri Timo Stavitski (kuvassa) nousemaan oikeaa laitaa pitkin. Hänen jatkonsa maalille leijaili huonosti sijoittuneen Inter-vahti Henrik Moisanderin yli suoraan maaliin. Näin tilanne kaventui 5-1:een. Kotijoukkue ei ollut lopettanut maalitehtailujaan kuitenkaan vielä tähän, sillä 68. peliminuutilla kentän yksi hahmoista Furuholm laukoi pallon verkon perukoille ja lukemiksi 6-1.

Vartti ennen pelin loppua RoPS teki viimeisen vaihtonsa, kun Simo Roiha korvasi kentällä RoPS:n parhaimmistoon kuuluneen Stavitskin. Viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa vieraiden Ylätupa näytti, miksi hän on yksi ikäluokkansa suurimpia lupauksia Suomessa. Ylätupa nousi oikealta röyhkeästi ylös leikaten maalivahdin alueen rajan kohdalla keskelle ja laukoen kohti maalia. Tilanteessa Moisander sai näppinsä väliin, mutta jatkopalloon ensimmäisenä ehtinyt Taylor ei epäröinyt, vaan sijoitti pallon varmasti takakulmaan. Näin tilanne oli 6-2 ja nämä olivat lopulta myös ottelun loppulukemat.

Kokonaisuudessaan peli oli napapiiriläisiltä erittäin sekava näytös. Ottelun loppulukemat kuvaavat hyvin sitä, että RoPS:n joukkueen koko miehistö on ollut kasassa vasta noin pari viikkoa ja parasta RoPS:a saadaan odottaa. Toki lukuisat henkilökohtaiset virheet osaltaan avittivat kotijoukkuetta maalikarkeloihin, mutta tästäkin huolimatta RoPS ei päässyt kuin ajoittain kotijoukkueen vauhtiin mukaan. Varsinkin ensimmäisellä 45-minuuttisella joukkueen puolustus oli erittäin epävarmaa ja tukea keskikentältä ei juurikaan tullut. Puoliajan vaihdot toivat peliin jo enemmän ryhtiä ja selkeyttivät pelaajien roolitusta. Myös Reguerolla ei ollut maalissa paras päivänsä. Positiivista keskiviikon kamppailussa oli nuorten Ylätuvan ja Stavitskin ennakkoluulottomat otteet, varsinkin hyökkäyspuoliskolla. Kaitan kohdalla on toivottavaa, että kyseessä on Abdou Jammehin kaltainen tilanne, jossa vie aikansa ennen kuin meritoitunut pelaaja pääsee vauhtiin. Muuten KPV:n riveissä tulevalla kaudella esiintyvää Michal Mravecia tulee monella ikävä.

Seuraavan kerran RoPS pelaa Veikkausliigassa jo tulevana pääsiäismaanantaina (17.4.), jolloin Rovaniemen keskuskentälle saapuu toinen vaisusti kautensa aloittanut Palloseura eli VPS. Ottelu alkaa jo klo 16.00. Liput peliin vain 10 €/aikuiset, 5 €/lapset. Eli silloin kaikki keskarille kannustamaan RoPS uuteen nousuun!

Teksti ja kuvat: M.N.