tiistai 18. lokakuuta 2016

RoPS:lle tasapelipiste Turusta

Viimeiset tsempit ennen pelin alkua.
Rovaniemen Palloseura kohtasi maanantai-iltana pelatussa Veikkausliigan 32. pelikierroksen ottelussa vieraskentällä turkulaisen FC Interin. 2036 katsojan edessä pelattu kamppailu päättyi vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen 1-1 (0-0) lukemiin. Tulos tiesi sitä, että Rovaniemellä ei pelata europelejä ensi kaudella. Interille tasapeli oli myös pienoinen pettymys, sillä joukkue on edelleen sarjassa karsijan paikalla, kun enää yksi ottelukierros on pelaamatta.

RoPS matkasi yöjunalla Turkuun hyvällä miehityksellä, sillä viime ottelun poissaolijoista paluun pelaavaan kokoonpanoon tekivät Eetu Muinonen ja Mika Mäkitalo. Kumpikin heistä aloitti pelin kuitenkin vaihtopenkillä. Poissa pelaavasta kokoonpanosta olivat mm. viime pelissä vaihtoon nilkuttanut Antti Okkonen, flunssasta kärsinyt Robert Taylor sekä joukkueen ns. pitkäaikaispotilaat. Kotijoukkue Inter ei  niin ikään saanut otteluun mukaan aivan ihannekokoonpanoaan, sillä varoitustilin täyttymisen johdosta ottelusta poissa oli Petros Kanakoudis ja hänen lisäkseen loukkaantuneiden listalla edelleen olevat Alban Ferati, Henrik Moisander, Pape Habib Sow sekä Oskari Qvick. Maanantainen kamppailu oli samalla Inter-vahti Jukka Lehtovaaralle viimeinen esiintyminen Veritas Stadinionilla, sillä useista loukkaantumisista viime vuosien aikana kärsinyt veskari lopettaa uransa tähän kauteen.

Ricardo pelasi vahvasti maalillaan.
Ottelu lähti käyntiin kotijoukkue FC Interin hallinnalla, mutta alkupuolella peliä ei vaarallisia tilanteita juurikaan nähty. Pikkuhiljaa myös RoPS pääsi peliin paremmin mukaan, mutta tilanteilla eivät napapiiriläisetkään herkutelleet. Palloseura sai 12. minuutin kohdalla kolme kulmaa perätysten, mutta Inter-vahti Lehtovaara pystyi tilanteet kuitenkin hoitamaan ja tilanne säilyi maalittomana. Pelin edetessä Inter piti palloa enemmän, RoPS:n pitäessä pakkansa tiiviinä ja kytätessä enemmän vastaiskumahdollisuuksia. Taukovihellyksen jo lähestyessä pääsi kotijoukkueen Njazi Kuqi läpiajoon, mutta RoPS-vahti Ricardo (kuvassa) pelasti tilanteen oikea-aikaisella vastaantulollaan ja kärkimiehen yritys meni tässä tilanteessa maalin ohi. Näin tauolle siirryttiin pyöreissä 0-0 lukemissa kummankin joukkueen etsiessä vielä parasta virettään ja ottelun avausmaalia.

Albert Prosa ei osunut tällä kertaa.
Toiselle puoliajalle tuli aktiivinen Inter, joka halusi saada varmistusta sarjapaikkaansa täyden pistepotin myötä. 49. minuutilla Solomon Duah laukoi kovaa, mutta kohti Ricardoa, jolla oli lopulta helppo työ torjua maalintekoyritys. Vajaa minuutti tästä ja Kuqi oli paikassa, mutta hänen vetonsa suuntautui jälleen ohi maalin. Tämän jälkeenkin peli pyöri huomattavasti enemmän RoPS:n päädyssä kuin Interin maalilla. Näin 61. minuutilla RoPS suoritti tuplavaihdon, kun keskikenttämies Mamut Saine sekä kärjessä vähille palloille jäänyt Prosa (kuvassa) otettiin pois kentältä. Heidän tilalleen Veritaksen nurmelle kirmasivat Mika Mäkitalo sekä Eetu Muinonen. Ja vain minuutti vaihtojen jälkeen Interin päässä soi. Tilanteessa Juha Pirinen piti laidalla palloa parin kotijoukkueen pelaajan estelyistä huolimatta ja keskitti takatolpalle, josta vieraiden maajoukkuemies Janne Saksela liukui pallon verkon perukoille. Näin tilanne oli 0-1! RoPS:n johto ei kestänyt kuitenkaan kuin kymmenen minuuttia, sillä silloin Kuqi onnistui viimein yrityksessään. Tilanteessa Guy Gnabouyoun syöttö löysi Kuqin, joka viimeisteli tasoitusmaalin varmaakin varmemmin. Tämä ei kuitenkaan vieraita lannistanut, sillä 75. minuutilla Saksela pelasi hyvän paikan Muinoselle ja 77. minuutilla Jose Pedrosa Galan tulitti pelivälineen vasempaan tolppaan. 81. minuutilla oli viimeisen vaihdon vuoro, kun Jean Fridolin Nganbe Nganbe tuli kentälle Michal Mravecin tilalle. Ottelun lopussa Inter sai vielä yhden vaihteen lisää ja aiheutti sydämentykytyksiä RoPS-faneille. Vierasjoukkue kesti kuitenkin paineen maalilla hyvin pelanneen Ricardon johdolla ja näin ottelun tuominnut Petri Viljanen puhalsi pelin päättyneeksi tasalukemiin 1-1 (0-0).

Kokonaisuudessa peli oli paremmin kotijoukkueen hallussa, joten tällä esityksellä RoPS saa olla tyytyväinen tasapeliin. Tasapelin myötä RoPS on sarjassa kuudentena, kolme pistettä edellä olevaa Ilvestä perässä. Inter sen sijaan pysyi karsijan paikalla toiseksi viimeisenä, mutta pelaa viimeisessä pelissä vieraskentällä pisteautomaatti PK-35:n vieraana, joka on ainakin Interin käskyttäjä Shefki Kuqille tuttu joukkue. Voitto tästä ja Inter saattaa hyvinkin säilyä suoraan sarjassa. Tämä tosin vaatii sitä, että joko HIFK tai PS Kemi kompuroivat otteluissaan.

Seuraavan ja viimeisen kerran tällä kaudella RoPS pelaa tulevana sunnuntaina, jolloin Rovaniemen keskuskentälle vieraaksi saapuu vielä suorasta säilymisestä kovasti taistelevat Antti Muurisen suojatit eli HIFK. Päätöskierroksen ottelu pelataan poikkeuksellisesti jo klo 15.00. Silloin kaikki "keskarille" tsemppaamaan RoPS hyvään kauden päätökseen, ottelussa joka on samalla Janne Sakselan jäähyväisottelu sinipaidassa.

Teksti ja kuvat: M.N.