sunnuntai 23. elokuuta 2015

RoPS ja Ilves nyhjäsivät maalittoman tasapelin

Faith Friday Obilor pelasi jälleen vahvasti.
Lauantai-iltapäivänä Rovaniemen Palloseura ja Tampereen Ilves kohtasivat Rovaniemen keskuskentällä käydyssä ottelussa 2712 katsojan edessä. Ottelun tuloksena oli maaliton tasapeli. Ilves on pelannut jo kuusi ottelua ilman tappiota ja joukkue on näin Veikkausliigan kuntopuntarin kärkisijalla. RoPS joutui lähtemään otteluun varsinkin hyökkäyskaluston suhteen varsin vajaamiehisenä, mikä näkyi ottelussa viimeistelyn tehottomuutena.

Rovaniemen Palloseuran hyökkäyksessä aloitti Michael Ibiyomi, koska Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi Aleksandr Kokko oli loukkaantumisen takia sivussa kokoonpanosta. Samoin Rovaniemen oma poika Simo Roiha puuttui loukkaantumisen vuoksi RoPS:n miehistöstä. Ottelun ensimmäinen puoliaika alkoi varsin hermostuneesti kotijoukkueen osalta, mikä näkyi useana harhasyöttönä. Vaarallisempiin tekopaikkoihin päästiin oikeastaan vain erikoistilanteiden kautta. Tästä osoituksena oli Mika Mäkitalon antama kulma noin vartin pelin jälkeen. Kulmapotku ei kuitenkaan tuottanut tulosta, vaan Jarkko ”Japi” Lahdenmäki puski keskityksen ohi Mika Hilanderin vartioiman Ilves-maalin. Ottelua oli pelattu lähes puoli tuntia, kun Mostagh ”Mosa” Yaghoubi veti vapaapotkun reilusta 30 metristä suoraan Ilveksen pelaajien muodostamaan muuriin, josta veto kimposi uudestaan Mosan ulottuville. Hän kiskaisi pallon vasemmalla jalallaan kohti maalia, mutta Hilander nyrkkeili pallon sivurajaksi. Hieman tämän jälkeen Ibiyomi pääsi yrittämään maalintekoa Mäkitalon antaman kulmapotkun jälkeen, mutta hänen pusku oli heiveröinen ja Ilveksen Tomi Petrescu pääsi helposti siivoamaan pelivälineen läheltä maaliviivaa väljemmille vesille. Ibiyomin otteista huokuu vielä tietynlainen raakilemaisuus, mikä näkyy vaatimattomana teknillisenä osaamisena. Tämä on heikkous etenkin, jos pelaaja epäonnistuu jatkuvasti viimeistely-yrityksissään. Ehkä RoPS tarvitsisi loppukaudeksi uuden hyökkäyspään pelaajan arveluttavalta näyttävän loukkaantumistilanteen vuoksi?  Puoliajan viimeisillä minuuteilla RoPS:n Oluremi pääsi vielä keskittämään pallon oikealta. Peliväline ajautui maaliedustan ruuhkaan Yaghoubille, jonka veto jäi suutariksi. Hilander poimi pelivälineen kuin marjan haltuunsa.

Juha Pirinen pelasi jälleen laiturina.
Toinen puoliaika sujui melko pitkälle ensimmäisen puoliajan tapaan eikä kumpikaan joukkue  saanut huippuvaarallisia maalipaikkoja. Kotijoukkueen vaihtopenkiltäkään ei saatu apuja pelin kulkuun nähden ainakaan tänä lauantaina. Vaikkakin RoPS:n Juha Pirinen (kuvassa) pelasi tänään vasempana laitalinkkinä, mikä on ollut hänelle tällä kaudella parempi pelipaikka laitapakkina pelaamiseen nähden, ei hän onnistunut odotetulla tavalla laitalinkkinä. Ehkä raskas kausi ja runsaat peliminuutit alkavat näkyä hänenkin otteissaan. Pirinen oli kuitenkin pelote joissakin vapaapotkutilanteissa. Hän myös yritti kuljettaa palloa jokseenkin suoraviivaisesti rangaistuspotkualueelle, mutta usein viimeinen syöttö tai harhautus oli vaillinainen. RoPS ei onnistunut toimittamaan toisella puoliajalla palloa vapaaseen paikkaan, josta olisi ollut helppo viimeistellä maali. Ilveksen valmentaja Keith ”Keke” Armstrong olikin onnistunut luomaan vieraiden puolustusryhmityksestä tarpeeksi tiiviin, jolloin RoPS:n pelaajille ei jäänyt paljoakaan tilaa pelattavaksi. Ottelua oli pelattu reilut 70. minuuttia, jolloin Ibiyomi vaihdettiin kärjestä pois ja tilalle kentälle tuli Olli Pöyliö, joka joutui pelaamaan varsin uudenlaisessa roolissa hyökkääjänä. Tämä vaihto ei ollut RoPS:n osalta onnistunut. Ehkäpä kärjessä olisi voinut käyttää loppuhetkinä viime vuosina hyökkääjänäkin esiintynyttä Lahdenmäkeä? Kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä noin 5 minuuttia, pääsi RoPS:n kapteeni Antti Okkonen vielä laukomaan, mutta veto suuntautui vasemmalta ohi Ilves-maalin. Hetkeä myöhemmin RoPS vaihtoi vielä Mosan kentältä ja tilalle juoksi Tommi Haanpää. RoPS yritti tämän jälkeen paineistaa Ilveksen puolustusta, mutta maalit jäivät tekemättä. Ottelu päättyikin aurinkoisella Rovaniemen keskuskentällä 0-0 lukemiin vieraiden kannalta iloisemmissa tunnelmissa, vaikka RoPS onkin tällä hetkellä Veikkausliigassa toisena tasapisteissä kärjessä olevaan HJK:hon nähden. Tosin HJK on pelannut kolme peliä vähemmän.

Seuraavan kerran Rovaniemen Palloseura pelaa vierasottelun FC Interiä vastaan Turussa lauantaina 29.8.2015 klo 16.00. 

Palloseura -blogin ottelun vakuuttaja (kotijoukkue): Faith Friday Obilor, mies palasi tutulle tasolleen puolustuspelaamisen suhteen, ja voitti ottelussa lähes kaikki kaksinkamppailutilanteet.

Teksti: M.L.
Kuvat: M.N.