perjantai 28. kesäkuuta 2013

Viime hetken maali ratkaisi pelin FC Hongalle

Rovaniemen Palloseuran pisterikkaat kotipelit saivat päätöksensä torstai-illan ottelun lisäajan viime sekunneilla, kun vierailija FC Hongan Jussi Vasara viimeisteli taululle 0-1 lukemat Tim Väyrysen esityöstä. Voitolla espoolaiset jatkavat tasaisen sarjan toisella sijalla, kun taas tappion kokenut RoPS joutuu nykymenolla taistelemaan kynsin hampain liigapaikastaan.

Torstain liigakamppailuun kotijoukkue RoPS joutui lähtemään osin varamiehisenä, sillä kokoonpanosta olivat poissa mm. Aleksandr Kokko, Emenike Mbachu, Albin Granlund sekä Mika-Matti Maisonvaara. Vierailija FC Honka pääsi otteluun vain parin poissaolon rasittamana. Loukkaantumisista johtuen RoPS:n käskyttäjä Kari Virtanen oli nostanut avaukseen ns. kymppipaikalle Ataulla Guerran, Niklas Tarvajärvi jatkoi maanantain tapaan piikissä ja Nicholas Otaru pelasi vasemmalla laidalla. Myös Victor Turcios (kuvassa) pelasi tavallista ylempänä keskikentällä. Itse ottelu alkoi kotijoukkueen kannalta aktiivisesti, sillä jo 8. peliminuutin kohdalla Otaru pääsi hyvään laukaisupaikkaan, mutta hänen epäonnekseen veto suuntautui vasemmalta ohi. Kolme minuuttia tästä ja Tarvajärvellä oli hyvä vetopaikka Guerran tarjoilusta, mutta tästäkään tilanteesta kotijoukkue ei pystynyt Honkaa rankaisemaan. Tämän jälkeen FC Honka sai muutaman kulmatilanteen, jotka kaikki pelattiin lyhyenä ja ilman suurempaa tulosta. Kun peli oli edennyt jo lähes puolen tunnin kohdalle, ampui terävästi keskikentällä pelannut Antti Okkonen (kuvassa) noin 20 metristä hieman yli Walter Viitalan vartioman Honka-maalin. Kun pelikello näytti 41. minuuttia, sai RoPS hyvästä paikasta vapaapotkun Otarun hienon nousun päätteeksi. Pallon taakse asteli Okkonen, jonka laukaus osui tolppaan ja jatkotilanteesta Ndukaku Alison puski pallon yli maalin. Kolme minuuttia tästä ja Tarvajärvi puolestaan testasi maalipuiden vahvuutta puskullaan. Tilanne syntyi Okkosen antamasta kulmasta. Koska RoPS ei päässyt yrityksissään maalipuita lähemmäksi, siirryttiin tauolle maalittomassa 0-0 tilanteessa.

Toiselle puoliajalle tuli pirteä FC Honka, joka rakenteli heti alkuun pari tilannetta, mutta niin ikään ilman tulosta. Kun peliä oli pelattu noin 50. minuuttia, oli kotijoukkueen Otarun (kuvassa) vuoro yrittää onnistumista. Hänen ja paikalle saapuneiden 1611 katsojan epäonneksi laukaus suuntautui kuitenkin maalin vasempaan sivuverkkoon. Pari minuuttia tästä ja Okkonen oli lähellä onnistumista. 67. peliminuutilla Hongan Vasara pääsi laukomaan vaarallisesti. Pallo otti tilanteessa kimmokkeen, mutta Tomi Maanoja maalillaan torjui varmasti. Seuraavalla minuutilla kumpikin joukkue teki vaihdon. Ensin vierailijat ottivat vaihtoon aktiivisesti kentällä liikkuneen Jaakko Hietikon, jonka korvasi Tim Väyrynen. Ja heti perään RoPS vaihtoi kentältä näkymättömän Ataulla Guerran ja hänen tilalleen kentälle kirmasi Trayon Bobb. Viisi minuuttia tästä ja RoPS teki toisen vaihtonsa, kun Ville Saxman tuli kentälle väsyneen Tarvajärven tilalle. Tämän jälkeen kotijoukkueen kärkeen siirtyi Mika Lahtinen, jolla oli ottelun lopussakin paljon juoksuvoimaa jäljellä. 81. peliminuutilla Lada karvasikin hienosti pallon itselleen ja nousun jälkeen kokeili laukaustaan noin 25 metristä, mutta yritys meni valitettavsati yli Viitalan vartioman maalin. Kun pelikello näytti jo 84. minuuttia, oli RoPS:lla jälleen hyvä maalipaikka. Antti Peura pääsi oikealta keskittämään, mutta Saxman ei aivan ylettänyt hyvään kierteiseen keskityspalloon. 


Lopussa RoPS:n Lahtinen piti tiukoilla vierailijoiden puolustusta ja varsinkin hitaasti liikkuvaa Abdoulaye Meiteä, jonka jalka ei enää huippuvuosien tahtiin kentällä liiku. Kun peli oli jo 93. minuutilla, pääsi RoPS vielä oivaan paikkaan, mutta hyvin pelanneen Faith Friday Obilorin (kuvassa) laukauksen siivosi Hongan puolustus lähes maaliviivalta väljemmille vesille. Heti tämän jälkeen Antti Peura torppasi keskialueella vastustajaa niin, että Nnaemeka Anyameleä menetti pelikontrollinsa ja tönäisi Peuran nurmen pintaan punaisen kortin arvoisesti. Tilannetta jatkettiin Hongan vapaapotkulla, jossa pallo suunnattiin Tim Väyryselle, joka jatkoi pelivälineen päällään Vasaralle. Tämän tarkka matala laukaus löysi tiensä ohi Maanojan ja hölmistyneiden RoPS-pelaajien ja näin lukemat muuttuivat 0-1:een. Heti perään peli vihellettiin Tommi Grönmanin toimesta päättyneeksi ja näin kaikki kolme pistettä matkasivat Rovaniemen keskuskentältä Espooseen.

Ottelun lopputulos oli sitä kuuluisaa karvasta kalkkia niin RoPS:n pelaajille, valmennukselle kuin kannattajillekin, sillä paremmalla viimeistelyllä ja kohtalaisella tuurillakin olisi kotijoukkue ottelusta ottanut vähintään pisteen, todennäköisesti kaikki kolme. RoPS tarvitseekin nopeasti Aleksadr Kokon takaisin pelaavaan kokoonpanoon, sillä joukkue yleensä saa onnistumisia hänen oltuaan kentällä. Toiseksi RoPS:n loukkaantumiset johtavat kenttäkoostumuksen jatkuvaan pyörittämiseen ja tästä syystä Bobbin tulo mukaan joukkueeseen on ollut hyvä lisä. Loppukautta ajatellen joukkue kaipaa vielä 1-2 vahvistusta, joiden avulla joukkueen kokoonpanoon saadaan lisää leveyttä, mikä auttaa niin sarjapaikan varmistamisessa kuin Suomen Cupissa menestymisessä.

Palloseura -blogin ottelun vakuuttaja: Nicholas Otaru, tinkimätöntä työtä ja nopeita nousuja läpi ottelun.

Teksti ja kuvat: M.N.