keskiviikko 29. elokuuta 2012

RoPS jyräsi FC KooTeePee:n

Rovaniemen Palloseura leikitteli kotkalaisten kustannuksella helpon 3-0 (2-0) kotivoiton 1294 katsojan edessä pelatussa Ykkösen ottelussa. Maalintekijöinä ottelussa kunnostautuivat Aleksandr Kokko (2) ja Jose Manuel Rivera. Jo edellisellä kierroksella sarjanousunsa varmistanut kotijoukkue johtaa voiton ansiosta sarjaa jo 20 pisteellä.

RoPS aloitti ottelun tavoistaan poiketen myllyttämällä hyökkäyksiä FC KooTeePee:n maalille ilman turhaa alun tunnustelua. Ensimmäisen viiden minuutin aikana joukkue oli rakentanut jo kolme hyvää tilannetta kotkalaisten maalinsuulle ja ottelun ensimmäinen täysosuma näkikin päivänvalon jo 9. peliminuutilla, jolloin Aleksandr Kokko viimeisteli Jose Manuel Riveran esityöstä 1-0 lukemat. Tämän jälkeen RoPS hallitsi ottelua mielinmäärin, mutta turha kikkailu paistoi välillä kotijoukkueen pelaajien otteissa. Silti vierailijat eivät juurikaan päässeet peliin mukaan ja laukauksia maalia kohti ei heiltä nähty. RoPS sen sijaan onnistui juuri ennen taukovihellystä, jolloin Kokko teki jo toisen maalinsa ottelussa. Jälleen tilanne rakentui Riveran esityöstä, kun hänen antamansa vapaapotku tavoitti kärkkään hyökkääjän maalin edustalla. Näin tauolle mentiin kotijoukkue RoPS:n 2-0 johtolukemissa.

Toisella puoliajalla mentiin melko tasaisissa merkeissä, tosin RoPS piti palloa selkeästi enemmän. Kun ottelu oli edennyt 56. peliminuutille, iski Jose Manuel Rivera kauden seitsemännen maalinsa ja 3-0 lukemat taululle. Maalin rakensi pirteästi kentän vasemmalla laidalla viilettänyt Emenike Mbachu. Tämän jälkeen pelin tilastomerkinnät tulivat lähinnä vaihtojen merkeissä. RoPS vaihtoi 69. minuutilla Eetu Muinosen tilalle Toni Vesalan, 83. minuutilla Faith Friday Obilorin tilalle Jukka Yrjänheikin ja 90. minuutilla Riveran tilalle sarjadebyyttinsä tehneen nuoren Santeri Kumpulan. Kumpula aloittikin miesten pelit menemällä heti pallon taakse vapaapotkutilanteessa ja FC KooTeePee:n maalivahti Levan Lomidzellä oli hieman vaikeuksia pallon haltuunotossa. Koska lisämaaleja ei pelissä nähty, päättyi 22. sarjakierroksen ottelu kotijoukkue RoPS:n selkeään 3-0 (2-0) kotivoittoon.

Ottelussa kentältä vaihdetuista pelaajista Obilor on matkaamassa loppukaudeksi vuokralle turkulaiseen FC Interiin ja Rivera suuntaamassa kotimaahansa Chivas Guadalajaran testattavaksi. RoPS puolestaan pelaa seuraavan kerran tulevana lauantaina, jolloin se kohtaa vierasottelussa oululaisen OPS:n. Ottelu alkaa Raatin stadionilla klo 18:30.

Paitsion ottelun vakuuttaja: Aleksandr Kokko -kaksi maalia on hyvä suoritus hyökkääjältä ja siitä syystä vakuuttajan palkinto Borikselle.

Teksti ja kuva: M.N.