maanantai 2. huhtikuuta 2012

RoPS tasasi pisteet IFK Luleån vieraana


Rovaniemen Palloseuran kauteen valmistavat harjoituspelit saivat jatkoa, kun joukkue pelasi 1-1 (0-1) tasapelin IFK Luleån vieraana. RoPS:n maalista vastasi Tuomas Tyystälä.

Itse ottelua mielenkiintoisempi seikka oli joukkueessa esiintynyt ja RoPS:n maalin alustanut Aleksandr Kokko, jonka monet muistavat mm. Veikkausliigan vuoden 2008 maalikuninkaana yhdessä Henri Myntin kanssa. Kokko on pelannut Veikkausliigassa yhteensä 78 peliä, joissa hän on viimeistellyt 20 maalia. Vielä viime kaudella Kokko hyökkäsi VPS:n riveissä, mutta nyt pelaaja antaa näyttöjä 1. divisioonaan valmistuvan RoPS:n riveissä. Toivoa sopiikin, että RoPS kiinnittää rutinoituneen hyökkääjän riveihinsä, sillä joukkue toden totta kaipaa rosteriinsa liigatason vahvistuksia, varsinkin hyökkäyspäähän. Myös puolustukseen Palloseura tarvitsee edelleen mitat täyttävän laitapuolustajan, sillä nykyinen pelaajamateriaali on aivan liian kapea pitkää kautta ajatellen.

Seuraavan kerran RoPS pelaa tulevana torstaina (5.4.), jolloin se kohtaa vieraissa oululaisen OPS:n. Samat joukkueet ottavat toistamiseen mittaa toisistaan 14.4., jolloin joukkueet kohtaavat Rovaniemen Keskuskentällä.