sunnuntai 20. lokakuuta 2019

RoPS jäi maaleitta Helsingissä

Lucas Lingman vauhdissa pallon kanssa.
Rovaniemen Palloseura kohtasi lauantaina vieraskentälle helsinkiläisen HIFK:n 1540 silmäparin edessä. Tasainen kamppailu kääntyi kuitenkin kotijoukkueelle lukemin 2-0 (1-0). Tappion myötä RoPS sijoittui Veikkausliigassa kymmenenneksi.

RoPS lähti kauden päättävään otteluun hieman muokatulla kokoonpanolla. Nyt paikan avauksessa saivat mm. Henrik Ölander, Tommi Jäntti ja Matias Tamminen. Sivussa pelistä olivat Juho Hyvärinen, Aleksandr Kokko ja Sergio Llamas. Samalla ottelu oli useammalle pelaajalle viimeinen koitos RoPS-paidassa. Esimerkiksi Lucas Lingman on suuntaamassa uuteen seuraan ja jo aiemmin saimme kuulla Antonio Regueron niin ikään pelaavan viimeisen pelinsä RoPS:n väreissä. Kotijoukkue HIFK pääsi otteluun hyvässä terveystilanteessa ja kentällä nähtiin mm. Sakari Tukiainen ja Toró.

Reguero valppaana.
Ottelu alkoi melko tasaisissa merkeissä kummankin joukkueen hakiessa kuvioitaan. Ensimmäinen tilanne nähtiin kahdeksannella peliminuutilla, kun kotijoukkueen Erikson Carlos leikkasi vasemmalta keskelle ja laukoi, mutta veto suuntautui suoraan kohti RoPS-vahti Regueroa (kuvassa), jolla oli helppo työ liimata pallo näppeihinsä. 21. minuutilla nähtiin kamppailun avausosuma. Tilanne lähti Ölanderin heikosta avauksesta keskelle, joka tuli suoraan Torón juoksulinjalle. Hän jatkoi pallon hienosti väliin Tukiaiselle, joka pääsi vapaasti nostamaan pelivälineen ohi Regueron ja näin tilanne oli 1-0. RoPS:n ensimmäinen vaarallinen tilanne rakentui 33. minuutilla vapaapotkusta. Pallon taakse asteli Taye Taiwo, jonka tykitys noin 25 metristä meni kuitenkin aavistuksen oikealta maalin ohi. Tämän vaarallisempaa ei ensimmäisellä puoliajalla enää nähty ja vartin tauolle poistuttiin kotijoukkueen maalin johtoasemassa.

Taiwo pelasi tutusti täyden 90-minuuttisen.
Toisen puoliajan alkuun RoPS suoritti tuplavaihdon, kun Lucas Lingman ja Agnaldo Moraes korvasivat kentällä Ölanderin ja Tammisen. Näistäkin vaihdoista huolimatta HIFK sai räjähtävän alun toiselle 45-minuuttiselle, sillä jo 51. minuutilla Joel Mattsson pääsi kuin varkain laukomaan pallon etukulmasta ohi Regueron. Helpohkon näköinen maali, joka olisi ollut estettävissä, mutta näin ei käynyt ja kotijoukkue siirtyi jo 2-0 johtoon. 65. minuutilla RoPS sai noin 30 metristä vapaapotkun ja sitä antamaan meni jälleen Taiwo (kuvassa). Laitapakin hyvä laukaus tuli kuitenkin Daniel Kollarin ulottuville, joka onnistui torjumaan vedon sivulleen. 67. minuutilla puolestaan Erikson Carlos pääsi laukomaan vaarallisesti, mutta tämän tilanteen Reguero torjui varmasti. 78. minuutilla nähtiin Pasi Tuutin tekemä kolmas vaihto, kun Sampo Ala juoksi kentälle Youness Rahimin tilalle. Ottelun lopussa RoPS piti hyvin palloa, mutta viimeinen silaus hyökkäyspelistä puuttui. Näin kamppailu päättyi 2-0 (1-0) lukemiin, joiden ansiosta RoPS sijoittui Veikkausliigassa kymmenennelle sijalle.

Lauantain kamppailu kuvasti hyvin RoPS:n kautta, pelissä ollaan mukana, mutta maalinteko ja maalipaikkojen rakentelu tekee tiukkaa. Näin on ollut monin paikoin kautta ja vain harvoin joukkue on pystynyt esittämään huippuotteita. Tähän ovat vaikuttaneet loukkaantumiset ja joukkueen rakenne. Yhdellä meritoituneella liigahyökkääjällä ei pitkälle pötkitä, varsinkin kun Kokko on ollut valtaosan kaudesta sivussa tai puolikuntoisena kentällä. Se, millaisen joukkueen RoPS:n tuleva käskyttäjä Vesa "Vesse" Tauriainen saa ensi kaudeksi käsiinsä, selviää tulevien kuukausien aikana. Toivottavaa on, että nyt jokaiselle pelipaikalle saadaan tarpeeksi liigatason vaihtoehtoja ja heidät saadaan Napapiirille asti.

Kiitokset kaikille kuluneesta kaudesta. Vaikka kausi ei kokonaisuutena mennyt tavoitteiden mukaisesti, nähtiin sen aikana myös paljon hyvää. Nuoret pelaajat saivat tuikitärkeää liigakokemusta ja nähtiinpä Palloseura taas kerran myös eurokentillä. Ja mikä tärkeintä, RoPS pelaa tulevallakin kaudella ylimmällä sarjatasolla. Tsemppiä RoPS!

Teksti ja kuvat: M.N.