maanantai 16. lokakuuta 2017

RoPS tyylitteli voittoon Vaasasta

Lassi Lappalaisen 2-0 osuma kiertymässä VPS-maalin oikeaan yläkulmaan.
Rovaniemen Palloseuran hyvä syysvire sai jatkoa sunnuntai-iltapäivänä Rovaniemen keskuskentällä, kun kotijoukkue nappasi 1119 katsojan edessä selvän 3-0 (2-0) voiton Vaasan Palloseurasta. Voiton myötä RoPS varmisti lopullisesti sarjapaikkansa ja taistelee vielä teoriassa jopa kuudennesta sijasta. VPS on pitkän voitottomien otteluiden sarjansa myötä valahtanut sarjassa jo sijalle kahdeksan ja näin tänä vuonna europelejä pelannut joukkue on auttamatta kaukana sarjan kärkipään kamppailusta, minne monet joukkueen kauden alussa arvioivat sijoittuvan.

RoPS lähti sunnuntain kamppailuun kokoonpanolla, josta puuttuivat pelikieltoinen Ivan Tatomirovic, flunssasta toipuva Timo Stavitski sekä ns. pitkäaikaispotilaat. Edelliseen peliin muutoksena nähtiin se, että tällä kertaa Juho Hyvärinen pelasi ylempänä oikeana laiturina. Lassi Järvenpää puolestaan pelasi vasempana laitapakkina. Vaasalaiset puolestaan matkasivat Rovaniemelle niin ikään muutamien poissaolojen saattelemana, mutta silti iskukykyisellä joukkueella. Poissa kokoonpanosta olivat mm. Steven Morrissey, Timi Lahti, Joonas Vahtera sekä Jerry Voutilainen.

Lassi Järvenpään vahvaa puolustuspeliä.
Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, mutta ensimmäisen vaarallisen tilanteen rakensi vierasjoukkue VPS. Jo neljännellä minuutilla vaasalaisten Aaron Clennon pelattiin puolittain läpi, mutta kärkimiehen yritys suuntautui suoraan RoPS-vahti Antonio Regueron (kuvassa takana) hyppysiin. Ensimmäistä täysosumaa ei tarvinnut kuitenkaan kauaa odottaa, sillä jo seitsemännellä peliminuutilla kotijoukkue onnistui maalinteossa. Tilanteessa peliväline tuli vasemmalle Lassi Lappalaiselle, jonka oiva keskitys takakulmalle tavoitti Hyvärisen pään. VPS-vahti Samu Volotinen onnistui vaivoin torjumaan laiturin hyvän puskun, mutta pallo kimposi eteen Eetu Muinosen ulottuville ja keskikenttämies sijoitti pallon varmasti maalin oikeaan kulmaan. Näin tilanne oli 1-0! Maalin jälkeen VPS sai taas otetta peliin ja piti palloa pitkiäkin ajanjaksoja. 18. minuutilla Clennonilla oli jälleen paikka, mutta viimeistely ontui. Kotijoukkueen pelinrakentelu tökki sen sijaan ja RoPS:n valmentaja Juha Malinen joutuikin herättelemään joukkuetta kovaäänisillä ohjeillaan. Puoliajan loppua kohti sinipaitojen peli piristyi ja 41. peliminuutilla pallo oli jälleen Vepsun maalissa. Kulman jälkitilanteessa peliväline tuli ns. monen mutkan kautta vasemmalle Lappalaiselle, joka kääntyi keskelle ja ampui 16 metristä kierteisen unelmavedon maalin oikeaan ylänurkkaan. Näin tilanne oli jo 2-0! Näissä lukemissa joukkueet poistuivat myös varttitunnin tauolle.

Joukkue juhlii Eetu Muinosen tekemää 3-0 osumaa.
Jos RoPS onnistui tehokkaasti paikoistaan ensimmäisellä 45-minuuttisella, niin "samaa settiä" nähtiin myös toisen puoliajan alussa. 48. peliminuutilla RoPS rakensi tyylikkäästi peliä ylöspäin ja lopulta Nathaniel Willin syöttö vapautti keskeltä Muinosen (kuvassa keskellä) vastakkain Volotisen kanssa ja tälläkin kertaa "Edu" onnistui sijoittamaan pelivälineen ohi VPS-vahdin. Näin tilanne oli jo ratkaisevan tuntoisesti 3-0. Maali oli samalla Muinosen kolmas osuma kahteen peliin. RoPS hyvä vire jatkui maalin jälkeenkin ja 55. minuutilla Muinonen pääsi jälleen vetopaikkaan, mutta noin 20 metristä lähtenyt tykitys suuntautui suoraan kohti Volotista. 73. minuutilla nähtiin RoPS:n ensimmäinen vaihto, kun Sakari Tukiainen korvasi kentällä Willin. Samalla Simo Roiha siirtyi kärjestä vasempaan laitaan ja Lappalainen laidasta keskelle. Vierasjoukkue VPS yritti vielä päästä peliin mukaan, mutta sunnuntaina kukaan vaasalaisista ei näyttänyt kentällä sellaisia elkeitä, että maalinteko tulisi onnistumaan. 86. minuutilla Lappalainen kokeili vielä 20 metristä, mutta Volotinen torjui kuitenkin yrityksen, vaikka pallo käsistä hieman lipsuikin. 88. minuutilla oli Jarkko Luiron vuoro tulla kentälle Roihan tilalle ja 90. minuutilla Juhani Kangas juoksi tolppien väliin Regueron tilalle saamaan ensikosketuksensa liigapeleihin. Näin RoPS pelasi loppuminuutit täysin kotimaisella kenttäkoostumuksella. Kun lisäaikaminuutit oli pelattu, vihelsi Antti Munukka pelin päättyneeksi selviin 3-0 (2-0) lukemiin.

Sunnuntaina RoPS oli vastustajaansa huomattavasti terävämpi kentällä ja ansaitsi kaikki kolme sarjapistettä ottelusta. Kauden aiemmissa kohtaamisissa VPS on ollut RoPS:a vahvempi,  mikä osaltaan varmasti myös sytytti sinipaitoja ottelussa. Vaasalaisia vastaan RoPS onnistui nimenomaan joukkueena ja monista kausista poiketen sinipaidat pelaavat tuloksellisesti ja pelillisesti hyvää loppukautta. Hienoa on ollut myös nähdä nuorten pelaajien esiinmarssia sekä myös kokeneimpien palaajien vahvaa roolia kentällä. Seuraavan kerran RoPS pelaa jo tulevana perjantaina, jolloin kauden viimeiseen kotiotteluun vieraaksi saapuu IFK Mariehamn. Ottelu pelataan Rovaniemen keskuskentällä klo 18.30 alkaen. Ajasta siis perjantaisauna vasta iltayhdeksäksi ja tule sitä ennen keskuskentälle kannustamaan kotijoukkue voittoon saarelaisista!

Palloseurablogin ottelun vakuuttaja: Eetu Muinonen - raskaan työn raataja iski kaksi hienoa maalia, muutenkin näkyvässä roolissa kentällä läpi ottelun.

Teksti ja kuvat: M.N.