sunnuntai 27. toukokuuta 2012

RoPS voitti kotonaan miesylivoimalla HIFK:n


Rovaniemen Keskuskentällä nähtiin Rovaniemen Palloseuran voitto 1215 silmäparin edessä helsinkiläisestä HIFK:sta lukemin 3-1 (2-1). RoPS sai pelata suurimman osan lauantain ottelusta miesylivoimalla, sillä HIFK:n maalivahti Atte Ranta ajettiin ulos kentältä punaisella kortilla hänen kaadettuaan alimpana miehenä RoPS:n hyökkääjän Mika Lahtisen 19. minuutin pelin jälkeen.

Ottelu alkoi RoPS:n kannalta samaan tapaan kuin joukkueen edellinen vieraspeli OPS:a vastaan. RoPS:n aloitus pelissä oli löysäilevää ja HIFK pääsi vyöryttämään hyökkäyksiään kohti RoPS:n puolustusaluetta. RoPS:n valmentaja Kari Virtasen mukaan RoPS tulee kiinnittämään enemmän huomiota otteluiden alkuihin tulevaisuudessa. Ottelun avausmaali merkittiin kuitenkin kotijoukkueelle, kun RoPS:n meksikolaispelaaja Jose Manuel Rivera pääsi ampumaan vapaasti 12. minuutin jälkeen Atte Rannan vartioiman maalin takanurkkaan. Maali oli Riveralle kauden kolmas. Ottelua oli pelattu 19 minuuttia, kun kotijoukkueen kärki Mika Lahtinen pääsi läpiajoon ja oli kiertämässä vierailijoiden maalivahti Rantaa, joka kamppasi Lahtisen rangaistuspotkun ja punaisen kortin arvoisesti. Rangaistuspotkua asettui ampumaan kotijoukkueen kapteeni Tuomo Könönen, joka ampui pallon varmasti vasempaan alanurkkaan. HIFK:n maalivahdiksi tullut Mika Johansson oli tilanteessa voimaton ja tilanne oli 2-0. Yleisö odotti tämän jälkeen RoPS:n pelin aktivoitumista ylivoimalla maali-ilotteluksi, mutta sitä ei lauantaina nähty. HIFK taisteli miesalivoimalla uhrautuvasti ja taistelu palkittiin ottelun 40. minuutilla, kun vierailijoiden Mikko Halme pääsi ohjaamaan kulmapotkun ohi RoPS:n maalia vartioineen Mikko Vilmusen. Puoliaikatilanne olikin kotijoukkueelle 2-1.


Toinen jakso eteni kummankin joukkueen osalta tasaisesti. Eikä vaikuttanut, että kotijoukkue olisi pelannut ylivoimalla. Valmentaja Kari Virtasen mukaan HIFK taisteli tässä tilanteessa erinomaisesti eikä antanut kotijoukkueelle tilaa. Virtasen mukaan myöskään sarjataulukko ei kerro koko tilannetta tasaisesta sarjasta Miesten Ykkösessä. Kotijoukkueen helpotukseksi Mika Lahtinen lisäsi kuitenkin RoPS:n johtoa, kun hän pääsi ohjaamaan pelivälineen verkkoon 68. minuutin jälkeen aivan maalin edestä Tuomas Tyystälän keskityksestä. Maali oli oivaan pelivireeseen päässeelle Mika Lahtiselle kauden neljäs ja hän siirtyi Miesten Ykkösen maalipörssin jaetulle ykköspaikalle yhdessä SJK:n Toni Lehtisen kanssa. Nämä kaksi maalintekijää kohtaavatkin seuraavassa RoPS:n ottelussa Seinäjoen Keskuskentällä sarjan kärkikamppailussa 3. kesäkuuta. Lauantain peli eteni tasaisissa merkeissä kohti loppua. Tuomas Tyystälällä oli paikka lisätä kotijoukkeen johtoa, mutta hän ei onnistunut. Tyystälä vaihdettiin Mika-Matti Maisonvaaraan 71. minuutin jälkeen ja Maisonvaarakin pääsi laukomaan kerran vaarallisesti, mutta lisämaaleja ei tullut. Toisen puoliajan loppu oli usean kotijoukkueen pelaajan osalta varoivaista pelailua. Ehkä osa heistä kuten RoPS:n Emenike Mbachu pelasikin osittain keskenkuntoisena ja varoi loukkaantumista. Peli päättyi 3-1 lukemiin.

Paitsio.com:n ottelun vakuuttaja (kotijoukkue): Ebrima Sohna -teki suurella sydämellä töitä joukkueen keskikentän pohjalla ja sai valmentaja Kari Virtasen varauksettomat kiitokset työstään.

Teksti: M.L.

Otteluraportin tarjosi Intersport Rovaniemi