sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

RoPS:lle pisteetön reissu Helsinkiin

Tukiainen tuulettaa ottelun avausosumaa.
Rovaniemen Palloseura kohtasi eurokiireiden jälkeen sunnuntaina Töölön jalkapallostadionilla pelatussa vierasottelussa helsinkiläisen HIFK:n 2103 katsojan edessä. Keskinkertaiseksi jäänyt kamppailu päättyi lopulta Sakari Tukiaisen maalilla kotijoukkueelle 1-0 (1-0).

RoPS lähti kamppailuun hieman haasteellisessa tilanteessa, sillä sekä Mahamadou Sissoko että Atte Sihvonen puuttuivat vahvuudesta korttitilien täyttymisen vuoksi. Näin puolustukseen nousi RoPS 2:ssa kolmannella sarjatasolla alkukaudesta dominoinut Samuel Olabisi. Penkille farmijoukkueesta oli puolestaan saatu mukaan toinenkin puolustaja eli Simo Majander. Keskikentällä Tommi Jäntti korvasi Eetu Muinosen, Sergio Llamas sen sijaan ei vielä ollut kokoonpanossa mukana jalkapöytävammansa takia. Kotijoukkue HIFK joutui peliin ilman pelikieltoista Hannu Patrosta. Mielenkiintoa peliin toi punapaitojen kärjessä aloittanut Tukiainen, joka muistetaan myös napapiiriläisten riveistä pari kautta aiemmin.

Rahimi yrittää kirmata karkuun vastustajalta.
Tällä kertaa valkoisissa pelipaidoissa pelanneet rovaniemeläiset saivat heti ottelun alussa hyvän maalipaikan jo neljännellä peliminuutilla, kun Tarik Kada syötti pystyyn Aganaldo Moraekselle. Brassi jatkoi maalin eteen hyvvän matalan pallon, mutta Youness Rahimi (kuvassa) ei aivan yltänyt palloon ja taustalta tullut Juho Hyvärinen laukoi pelivälineen maalirautoihin. Reilun vartin pelin jälkeen kotijoukkue alkoi pääsemään paremmin peliin mukaan. 18. minuutilla HIFK sai kulman oikealta ja jälkitilanteesta Riku Selander pääsi puskemaan, mutta selvästi maalin ohi. 23. minuutilla vierasjoukkueen taivaalle keräytyi synkkiä pilviä. RoPS syötteli varsin hitaasti palloa alhaalla suorastaan kutsuen kotijoukkueen korkeaan prässiin. Tilanne eskaloitui Antonio Regueron käsittämättömän heikkoon avaukseen suoraan Tukiaiselle, jonka jatkoon Reguero ja Olibisi vielä ehtivät. Pallo pysyi kuitenkin pelissä ja lopulta Joel Mattsson pääsi syöttämään tyhjään paikkaan Tukiaiselle, jolla oli helppo työ jatkaa peliväline maaliin. Näin tilanne ottelussa oli 1-0. Maalin jälkeen peli oli lähinnä keskialueen kamppailua melko hitaalla temmolla. 28. minuutilla RoPS rakensi muutaman hyvän syötön jälkeen vetopaikan Rahimille noin 25 metriin, mutta yritys meni selvästi oikealta maalin ohi. 39. minuutilla vieraat saivat vielä vapaapotkun noin 23 metristä, mutta Lucas Lingmanin antama hyvä vapari ei löytänyt tietään maaliverkkoihin asti ja näin tauolle siirryttiin kotijoukkueen johtaessa lukemin 1-0.

RoPS suoritti heti ottelun toisen puoliajan alkuun vaihdon, kun Muinonen korvasi keskikentällä Jäntin. Puoliajan ensimmäinen tilanne rakentui 46. minuutilla kotijoukkueen kulmatilanteesta, mutta tämän RoPS purki väljemmille vesille. Tämän jälkeen napapiiriläiset saivat painettua peliä kotijoukkueen maalia kohti, mutta viimeiset syötöt ja ennen kaikkea ideat puuttuivat rovaniemeläisten pelistä. Kun ottelu oli edennyt 58. minuutille, pääsi HIFK:n kärkimies Luis Henrique puskemaan vaarallisesti, mutta hänen yrityksensä meni hieman vasemmalta maalin ohi. Tämän jälkeen nähtiin puolittaisia tilanteita kotijoukkueen päädyssä, mutta näistä ei ollut uhkaa HIK:n maalilla torjuneelle Daniel Kollarille. 70. minuutilla Pasi Tuutti haki peliin uutta draivia vaihtamalla kentälle Niklas Jokelaisen, joka korvasi viheriöllä Rahimin. Ottelun loppua kohti RoPS pääsi paremmin hallitsemaan pelitapahtumia, mutta vaarallisia tilanteita se ei saanut rakennettua. Viimeisellä kympillä kärkeen voittamaan pääpalloja lähetettiin Olabisi, mutta palloja hänellekään ei kunnolla saatu toimitettua. 89. minuutilla nähtiin kotijoukkueen Selanderilta vuoden jurkat, kun hän teatraalisesti kaatui Lingmanin näennäiseen tönäisyyn. Tämän seurauksena paikoin sekavasti tuomaroinut Mikko Leino nosti Lingmanille keltaisen, jonka ansiosta hänen korttitilinsä täyttyi ja näin hän joutuu katsomaan sivusta tulevan viikon liigakoitoksen. Koska lopussa ei mitään rakentavaa kentällä enää nähty, päättyi ottelu viiden lisäaikaminuutin päätteeksi kotijoukkueen voittolukemiin 1-0 (1-0).

RoPS:n peli ei aktiivisen alun jälkeen näyttänyt etenevän juuri ollenkaan, tylsyttikö lämmin keli pelaamisen vai olivatko jalat jääneet Helsingin yöjunaan? Todennäköisimmin joukkue ei ollut vielä täysin palautunut kovista Aberdeeniä vastaan käydyistä europeleistä, mutta silti Palloseuran esitys jätti paljon petrattavaa. Peli-idea oli paikoin täysin kadoksissa ja joukkue ei näyttänyt kentällä siltä, että se tekisi ottelussa maalia tai edes pääsisi maalipaikoille. Tätä ei voi laskea vastustajan hyvyydeksi, sillä mitään erikoista ei kotijoukkuekaan kentällä esittänyt. Pasi Tuutin aikakaudella tulokset ovat tähän mennessä jääneet laihoiksi, katsoipa asiaa miltä kantilta tahansa. Jalkapallo on maalintekopeli ja se jos mikä RoPS:lla tällä kaudella mättää. Kymmenen tehtyä maalia tässä vaiheessa kautta on pelottavan vähän. Joukkue ei tämänkertaisessa ottelussa pystynyt rakentamaan alun jälkeen mitään vaarallista ja se on huolestuttavaa, kun vastassa ei kuitenkaan ollut mikään Veikkausliigan kärkikasti. Paljon pitääkin muuttua, että tulevista otteluista saadaan napsittua elintärkeitä pisteitä ajatellen loppukautta. Ehkä tähän saadaan ratkaisua mahdollisten hankintojen kautta, jos ja kun sellaisia tällä kaudella vielä nähdään. Ja saapuvatko ghanalaispelaajat koskaan pohjoiseen?

Seuraavan kerran RoPS pelaa tulevana sunnuntaina kotikentällään FC Interiä vastaan. Ottelu pelataan klo 17.00 alkaen Rovaniemen keskuskentällä, silloin kaikki paikan päälle kannustamaan RoPS pisteille!

Teksti: M.N.